Juniori-KalPan ja KalPa Hockeyn järjestämät ilmaiset KalPan Pihapelit käynnistyvät kahdella Kuopion ulkokentällä kesäkuussa 2024! KalPan pihapelit ovat avoimet liikuntaharjoitukset, jonne kaikki 7-11 -vuotiaat (2013-2016 syntyneet) lapset ovat tervetulleita liikkumaan, leikkimään ja harrastamaan. Pihapeleissä pelataan monipuolisesti erilaisia pallopelejä ja harjoitellaan motorisia taitoja, sekä yhdessä toimimista ja kaveritaitoja. Ohjaajina Pihapeleissä toimivat Juniori-KalPan koulutetut ohjaajat.
Pihapeleihin osallistuminen ei edellytä kuulumista seuraan, vaan mukaan voi tulla aiemmasta harrastustaustasta riippumatta. Osallistuminen Pihapeleihin on kaikille maksutonta. Tapahtumiin tulee kuitenkin ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautuminen tehdään kerran, jonka jälkeen voi osallistua kesän ajan kaikkiin tapahtumiin. Osallistujat ovat vakuutettuja Juniori-KalPa ry:n puolesta.
Pihapelit järjestetään neljä kertaa viikossa kesä- ja heinäkuun aikana 3.6.-25.7 välillä. Pihapelien paikkoina toimivat Niiralan kenttä sekä Lippumäen tekonurmi. Niiralan kentällä liikutaan yhdessä maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 10.00-12.15, josta klo 10.00-11.00 on varattu 7-9 -vuotiaille ja klo 11.15-12.15 10-11 -vuotiaat. Lippumäessä pelataan puolestaan tiistaisin ja torstaisin klo 12.30-14.45, josta 12.30-13.30 on suunnattu 7-9 -vuotiaille ja klo 13.45-14.45 10-11 -vuotiaille.
Lue lisää toiminnasta Pihapelien sivuilta: https://www.juniorikalpa.fi/seura/1949/kalpan-piha...
Tapahtumia on mukana mahdollistamassa OP Pohjois-Savo, Olvi-säätiö ja Kuopion Energia!
17.06.2024 15.00 | Juniori-KalPa hakee IP kerhon ohjaajaa |
14.06.2024 13.02 | OP Pohjois-Savo ja Juniori-KalPa ry jatkavat vahvaa yhteistyötä! |
14.06.2024 09.05 | Tyttöjen starttipäivä 2.8.2024 Toivalan tuplajäillä |
06.06.2024 12.00 | Terveystalo jatkaa KalPa-yhteisön pääyhteistyökumppanina |
30.05.2024 16.10 | KalPan Pihapelit starttaavat ensi viikolla |
24.05.2024 14.00 | Eetu Qvist vahvistamaan Juniori-KalPan luisteluvalmennusta |