Kiekkoleirille ohjaajaksi? Kesäduuni OPn piikkiin!
Julkaistu: 25.03.2019 00.00

Kiekkoleirille ohjaajaksi? Kesäduuni OPn piikkiin!

Kesäduuni OPn piikkiin - Palkkaamme kesän kiekkoleireille kaksi 15-17 vuotiasta nuorta leiriohjaajaksi!


Juniori-KalPa järjestää pitkät perinteet omaavan kiekkoleirin kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona (viikot 23 ja 24), leiripäivät ovat maanantai - perjantai. Palkkaamme kaksi 15-17 vuotiasta nuorta mukaan ohjaajaksi OPn tuen ansiosta. Lisätietoja kesäduuni OPn piikkiin kampanjasta voit lukea TÄSTÄ.

Hyvä kiekkoleiriohjaaja on sosiaalinen, liikunnallinen, innostava ja viihtyy lasten kanssa. Ohjaajalta vaaditaan myös organisointikykyä ja ryhmän hallintataitoja. Kiekkoleiriohjaajalla on oltava omat perus luistelu- ja jääkiekkotaidot.

Kiekkoleirin ohjaajien tehtäviin kuuluu kiekkoleiriläisten ohjaaminen jäällä sekä jään ulkopuolella ja toiminnan suunnittelu leiriviikkojen aikana ryhmien vastuuohjaajien kanssa.

Ohjaajille maksetaan kahden viikon työstä urakkapalkka, joka on 400 €, lisäksi ohjaaja saa työstään todistuksen.

Mikäli kiinnostuit, niin lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköpostilla henri.eskelinen@kalpa.fi. Hakuaika kestää 18.4.2019 asti. Hakuajan päätyttyä olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin ja kutsumme osan hakijoista haastatteluihin.

#kesäduuniOPnpiikkiin

#taitokasvaayhdessä


Lisätietoja

Henri Eskelinen

041-4697087

henri.eskelinen@kalpa.fi



Seuran uusimmat