Urheilujohtajan tervehdys
Julkaistu: 20.08.2018 00.00

Urheilujohtajan tervehdys

Kauden startti.

Olen ilokseni saanut tässä n. kolmen viikon aikana todeta, että olen päässyt mukaan hienoon seuraan ja hienoon työyhteisöön! Etukäteen mielikuvat toki olivat jo Juniori-KalPasta tämän suuntaisia, mutta nyt töiden aloittamisen jälkeen tämä on vain vahvistunut. Pohjat ovat kunnossa, tekijöitä on riittävästä ja olosuhteet kehittyvät entisestään. Näistä lähtökohdista on hyvä aloittaa urheilujohtajan tehtävät, ja lähteä edelleen selkeyttämään ja vahvistamaan KalPalaista peli-identiteettiä ja seuran toimintatapoja.

Tietämättä tarkemmin aikaisemmista malleista ja toimintatavoista, tulemme viimeistään tässä vaiheessa panostamaan työnohjaukseen päätoimisen henkilöstön osalta ja mentorointiin ikäryhmien vastuuvalmentajien osalta. Tätä kautta uskon että saamme lisättyä laatua ja kohdennettua voimavaroja valittuihin painopisteisiin. Lastenurheilussa leikki ja ilo säilyy jatkossakin ja haluamme että Juniori-KalPassa voivat olla jatkossakin kaikki lajista kiinnostuneet lapset mukana. Nuorten kilpa-urheilun valmistavassa vaiheessa, pelaajien henkilökohtaisten kehityssuunnitelmien kautta, pääsemme paremmin kiinni yksilöiden valmentamiseen ja saamme sisältöä aamujäille, ja iltaisin järjestettäviin erikoisjäille.

Vastuu yhteistyöseurojen laadukkaasta arjesta kuuluu myös Juniori-KalPalle. Jokainen päätoiminen työntekijä tulee jalkautumaan alueen seuroihin, ja antamaan oman osaamisensa myös yhteistyö seurojen käyttöön. KalPa voi tarjota lisähaasteita kehittyneimmille yhteistyöseurojen pelaajille, ja on myös tärkeää että yhdessä kaikkien yhteistyöseurojen kanssa pystymme rakentamaan toimivia joukkueita etenkin vanhempien ikäryhmien kakkos- ja kolmos tasolle.

Itse toivon avointa keskustelua ja haastamista, jotta seuratoimintamme niin kilpa- kuin harrastuspolkujen osalta kehittyy entisestään, ja pystymme tarjoamaan seuramme toimijoille lisäarvoa elämään.

Nähdään halleilla.

Urheilujohtaja Herkko Koski

Seuran uusimmat