Esittely
Ottelutilastot
KalPa - Sport
2018-2019 - B SM - B-nuorten SM alkusarja
Klo 15:00 Niiralan Monttu
6
Jou

Ennakkoinfo


Toimitsijaryhmä 2

Kioski Kivimäki ja Lehtonen

Otteluennakko


B-nuorten SM-alkusarjaottelu KalPa – Sport 6.12.2018 15:00 Niiralan montussa

Vapaa pääsy ja paikalla kanttiini!

HYVÄÄ 101. SYNTYMÄPÄIVÄÄ SUOMI!

Itsenäisyyspäivän kunniaksi aloitetaan tapahtuma Maamme-laululla, jonka esittää Piia Tuovinen. KalPa B on osallistunut tukijoidensa kanssa Jouluapua.fi -kampanjaan, johon liittyen joukkue luovuttaa keräämänsä lahjoituksen myös ennen peliä.

Sitten itse peliennakkoon. KalPan vieraaksi saapuu Sport Vaasasta. Joukkueet kohtasivat 21.10.2018 Vaasassa, jolloin KalPa oli tyly vieras ja toi mukanaan kaikki 3 pistettä 1-5 voitolla. Muutoin joukkueiden pelit ovat menneet siten, että molemmat ovat hävinneet kaksi viimeistä peliään, joten KalPa on tippunut neljänneksi ja Sport viimeiseksi B-nuorten SM alkusarjassa. Kääntäen voi sanoa, että KalPa (yhdessä Kärppien, Jokereiden, TPS:n ja Ässien kanssa) on jo varmistanut ylemmän jatkosarjan paikan, johon taas Sport on jo menettänyt mahdollisuutensa eli Sport tulee jatkamaan alemmassa SM jatkosarjassa uuden vuoden jälkeen.

Millaista peliä itsenäinen Suomi saa sitten seurata 101. syntymäpäivänään Niiralan montussa? KalPa on kotiotteluissaan pelannut runsasmaalisempia pelejä kuin vieraissa (3,77 TM/kotiottelu ja 2,62 PM/kotiottelu). Myös vetoja KalPa on kotona saanut maalia kohden enemmän aikaiseksi kotona kuin vieraissa (35,38 vetoa/kotiottelu, 31,4 vetoa/vierasottelu, jolloin maalintekoprosessi on käytännössä sama kotona ja vieraissa), mutta vähemmän torjuntoja (24,23 torjuntaa/kotiottelu, 30,93 torjuntaa/vieraspeli) kotona kuin vieraissa, jolloin to% on kotona 90,52 % ja vieraissa 93,17 %.

Eli summa summarum, kun KalPan kotiotteluissa on keskimäärin yhteensä tehtailtu 6,38 maalia/peli ja sportin peleissä 7,19 maalia per peli, niin jos joku yrittäisi ennakoida pelin tulosta, niin ehkä kautta rantain vois ajatella KalPan tekevän 4 maalia ja päästävän 2 tai kolme. Mutta kuten aina, niin nytkin: ettei tarvitse jälkikäteen katua, vaan astu mukaan seikkailuun ja itsenäisyyspäivän juhlalliseen peliin Niiralan monttuun. Itsenäisyyspäivänä. Kolmelta. Niiralan montussa.

ITSENÄISYYSPÄIVÄ ON PELIPÄIVÄ!

#itsenäinenSuomi #pelipäiväparaspäivä#taitokasvaayhdessä #KalPaB#KalPaU18 #bsmfi

KalPa – Sport 5–4 (3-0, 0-2, 1-2, 1-0)


Pelaajat joukkueittain rivissä siniviivoilla. Ilman kypäriä. ”oi Maamme Suomi, synnyinmaa, soi sana kultainen…” Piia Tuovisen tulkitsemana aloitti juhlavasti pelitapahtuman. On hienoa olla suomalainen, itsenäisessä Suomessa!

Liekö Maamme-laulu tuonut keltamusta-armeijalle ylimääräistä spiriittiä, mutta ensimmäisessä erässä jäällä oli yksi Joukkue, jonka liike loi toistuvasti ongelmia vaasalaisille: rangaistuksia, maalipaikkoja. Ja maaleja. 1:40 Juuso Rousu – Jeremi Tammelan ja Niklas Meriläisen syötöistä – ottaa muutamalla potkulla tyhjät pois ja vastustamattomasti vetää klingin eli musta tolpan kautta pöysään. Sitten kaksi kertaa maalineteen – ensin viisviispelissä ja sitten ylivoimalla ja kiekko varmasti yli maaliviivan ja niin ensimmäinen erä täydellisessä KalPa-hallinnassa (torjunnat KalPa 5, Sport 18) ja 3-0-johdossa erätauolle.

Erätauko, tuo momentumin pahin vihollinen. Toiseen erään luisteli uudistunut Sport. Ja liukui ”ylivoimainen” KalPa. Ja jos jäät liikkeessä jälkeen, niin mitäs siitä seuraa: rangaistuksia tai takaiskuja. Ensin tällä kertaa tuli AV, jolla tuli sitten illan ensimmäinen takaisku. Ja pari minuutti myöhemmin toinen takaisku. Samassa yhteydessä valmennus reagoi ja pitää aikalisän. Liike ja sitä kautta peli hieman paranee, mutta yhä edelleen ollaan potku tai kaksi vierailijoita perässä. Pari jäähyä, muttei enempää takaiskuja. Sportin erä (torjunnat KalPa 12, Sport 6).

Kolmas erä. Yhä hieman enemmän liu’ulla kuin potkulla, koko ajan vähän jäljessä. Ei paljon, mutta silti vähän jäljessä. Jäähy, AV ja… Eikka Kokkosen uskomaton torjunta lähes tyhjään maaliin painottamalta puolelta tulleeseen Sport-vetoon… jäätiinkö vähän ihailemaan vai mitä, mutta riparin pääsi Sport lyömään sisään. Eli Jäähy, AV ja takaisku kuin toisintona toisesta erästä. Kilpirintojen liike paranee ajoittain ja peli aaltoilee - melko tasaisena tai ehkä KalPan hienoisessa hallinnassa - päästä päähän. Jäähyjä vuorotahtiin. Ylivoima välillä pyörii erittäin näyttävästi ja ajassa 55:41 Jeremi Tammela vie ylivoimalla keltamustat jälleen johtoon Niklas Meriläisen ja Niilo Romppasen syötöistä. Puolitoista minuuttia ennen summeria Sport nousee vaarattoman näköisesti, mutta vaaratonta hyökkäystä olekaan, Sportin hyökkääjä osoitti kotijoukkuetta suurempaa tahtoa ja pääsee vetämään ruuhkasta ja yhtäkkiä peli on taas tasan.

Kuulutus ”yleisömäärä 101”. Onnea Suomi 101 syntymäpäivästä!

Jatkoaika. Kolmekolmella siis mennään. Aloitusvoitto. Rauhassa alaspäin ja rivit kondikseen. Vauhtiin. Andreas Okany vauhdilla puolittain läpi ja komea viimeistely. Tuomio: jatkoaikavoitto siirretyn rangaistuksen aikana. Ja kaksi pistettä jäi kotijoukkueelle. Enemmänkin olisi ollut tarjolla.

Oppia ikä kaikki: fysiikan peruskurssi: liuku < potku, isku > sivupaine. Mutta oli miten oli enemmän maaleja tehnyt voittaa.

KalPasta tänään pisteille Taneli Kovaniemi 1+1, Andreas Okany 1+1, Jeremi Tammela 1+1, Kimi Viljakainen 1+0, Juuso Rousu 1+0, Niilo Romppanen 0+2, Niklas Meriläinen 0+2, sekä Visa Sirviö, Janne Karhunen ja Atte Tiitinen 0+1. KalPan maalilla Eikka Kokkonen torjui 25 kertaa.

#itsenäinenSuomi #kotivoitto#taitokasvaayhdessä #KalPaB#KalPaU18 #bsmfi

Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Lisää uutisia
Juniori-KalPa ry
«  Joulukuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31
Kategoriat